7. huhtikuuta 2013

Pentupäivät 4.5.2013

Laittelinkin tekstiviestillä tiedustelua muutamasta ajankohdasta pentupäivien järjestämiseksi, yhtä perhettä lukuunottamatta, lauantai 4.5. osottautui sopivimmaksi. Koirakoulu Gironin kouluttajan, Mika Harjun, almanakka on jo suhteellisen täynnä koko kesän osalta ja meilläkin alkaa vinttikoiran kilpailukausi tuota pikaa, minkä vuoksi haluttiin tämä ensimmäinen yhteinen tapaaminen saada järjestetyksi mahdollisimman pian ja täten tarjoamaan eväitä kesän "työmaaksi". Teemana siis kontakti ja noudon alkeita. Seuraavissa linkeissä vihiä tulevasta:
Nouto I (miksi kannattaa tulla esineen kanssa ohjaajan luokse)
Nouto II (luovuttamisen loppuasento)
Nouto III (kannattaisko odottaa ennen säntäämistä) 
Nouto IV (siinähän ne taitaa sitten ollakin kaikki tarpeelliset palaset)

Pentupäivät järjestetään fyysisesti meillä. Varsinainen aloitusajankohta ilmoitetaan myöhemmin, mutta toivon että pystytte järjestämään kiireettömän päivän tapaamista varten. Jos kaikki menee niin kuin olen ideoinut, niin vietetään eväsretki "uudenpellon mäessä" l. vaatimattomasti suolaista välipalaa ja makkaraa nuotiolla tekemisen lomassa. Teidän tulee varautua omalta osaltanne vain avoimin mielin ja pennun palkkatarpein, jos teillä on jo pennullenne "noutoesine" niin se matkaan.


Äiti ZsaZsa kyyhkynoudossa



6. huhtikuuta 2013

Pennut uusissa kodeissaan

Viikko-kaksi, ennen pentujen muuttoa omiin koteihinsa, oli varsin vauhdikasta ja päivitykset jäivät arjen alle. Kotiin jäi harmaa poika "Diesel" ja vielä kotiaan etsivä musta-tyttö. Nämä kaksi sankaria saivat seurakseen myös yhden uuden kaiffarin, "värivirheellisen seisokin" l. lyhytkarvaisen saksanseisojanartun, Gironin Polttopullon "Liekki". Elämä Sorsalammentiellä ei siis ole juurikaan rauhoittunut ja aika koneen ääressä jää auttamatta toisarvoiseksi.

Kasvattajat Laura & Mika ja omistjat Aki & Elena
"Liekki" on Laura Heinosen ja Mika Harjun kasvatti, Gironin kennelistä, Liedosta. Mika ja Laura ovat ystäviämme koiraharrastuksen tiimoilta ja Liekin päätyminen meille ihan oma tarinansa, mikä alunperin alkoi huulenheitosta v.-10. Liekki on pari viikkoa ZV-pentuja nuorempi l. syntynyt 5.2.3013.
 
ZV-pentusten henkilökohtaiset sivut on päivitetty uusine asuinpaikkoineen ja omistajineen. Terveisiä olenkin saanut niin viestein kuin soitoin, mistä Teille kaikille iiiiiiso kiitos! Muistakaa, ei niin pientä asiaa etteikö saa soittaa, niin hyvässä kuin huolessa!!!
 
Aurinko kutsuu ulkoilemaan ja pentujen meno on sen mukaista, että päivitys jää tältäkin kertaa tynkämalliseksi ... ihanaa kevätpäivää itse kullekin!
 
Ensimmäinen yhteinen "lenkki" koko lauman kera