5. toukokuuta 2013

PentuTreffit 4.5.2013

Iso Kiitos kaikille paikalle päässeille, yhtä vaille täysi osallistuminen! Zelmakin olisi saapunut vaan kaksijalkaisten lasten näyttöpaikat menevät tottakai näiden edelle, mutta varmasti Zelma laumansa kera oli ajatuksissaan mukanamme :).
Vas:lta alhaalla Haifa & Felicia, Viki, Diesel & Anette, Valtti & Lasse
Vas:lta ylhäällä ss-Liekki (pieni piilossa ;) ) & Aki, Nilla & Auli ja Jorma
Koutsimme Mika, Koirakoulu Gironista, esitti näkemyksiään jutustellen, videoklippejä avaten sekä pentusten kanssa havainnollistaen. Mikäs meidän oli hienossa aurinkoisessa säässä viettää yhteistä aikaa jutustellen ihan arkisistakin asioista pentusten elämässä niiden ollessa vielä kuta kuinkin blankkoa.
 
 
 
 
Aktiivisten ja osallistuvien kasvatinomistajien kanssa on niin leppoista. Nillan isäntä loihti huikopalaa itse valmistamistaan riistamakkaroista, joita oli varsin riittävästi kaikille, jopa jollekin kotiin asti viemisiksi. Kiitos Jorma & Auli makunautinnosta!
 
 
 
Väsykin iski välillä ja oli huilittava, mutta mikäs kölliessä kun seura on täys 10 .
 
 
 
Jottei nyt kaikki olis niin ruusuista niin onhan noita huoliakin ollut. Omat, kasvattikotiin jääneet Diesel ja Viki, ovat ajoittain heittäneet vatsan vähän löysälle kuten myös velipoika Valtti, mutta ainakin omilla tästä on selvitty ilman sen enempiä säätöjä. Omilla ärtyivät korvalehdet(huom.korvalehdet :O ) viime viikolla niin, että 4vrk:n tehoputsaus ja tippakuuri oli aloitettava ja ainakin nyt kaikki kunnossa. Jos uusii, niin otetaan viljely, mitä nyt ei suoritettu koska korvat eivät töhnänneet. Liekkö jotain sienikasvua vai mitä, toivottavasti ei kuitenkaan uusi! Jottei omilla vielä kaikki, niin Viki-tyttönen joutui isompansa jalkoihin ja seurauksena polvilumpion murtuma :( ... vaan eipä tuo ole näyttänyt neitoa liiemmin vaivanneen :/ . Ensi viikolla otetaan toinen kontrollirtg:n ja toivotaan luutuman edenneen- Vikin ei ollut tarkoituksena jäädä kasvattikotiinsa, mutta näin se neito täällä vielä porskuttaa ... uskon jonkinlaiseen kohtaloon l. nähtäväksi jää, kuinka neidon kohdalla käy :). Tyypillisiä pikkukoirien kiusoja on varmasti ollut kaikilla l.pohkeita näykkimistä, puntista roikkumista, sohville pyrkimistä mikä ei ole toivottua joissain perheissä jne. ... siis normaaleja koettelemuksia. Sain kuitenkin käsityksen, että pentuset ovat avoimia ja rohkeita eikä niiden kanssa toimiminen esim.vieraissa paikoissa ole ollut ongelmallista. Varsin toimeliaita koko sakki ja molemmat poijjaat tietävät mitä on toinen sukupuoli, vietti niillä varsin vahva ;).
 
Josko kesä-heinäkuussa lähdettäisiin sitten Lietoon tutustumaan kyyhkyhommiin ja käyttäytymiseen linnun siivittäessä. Tätä silmällä pitäen saimme eilen perustyökaluja kontaktin vahvistamiseen mukavan leppoisessa seurassa. Vielä kerran kiitos, te kasvatinomistajat teette näistä mahdollisia!
 
 
  



7. huhtikuuta 2013

Pentupäivät 4.5.2013

Laittelinkin tekstiviestillä tiedustelua muutamasta ajankohdasta pentupäivien järjestämiseksi, yhtä perhettä lukuunottamatta, lauantai 4.5. osottautui sopivimmaksi. Koirakoulu Gironin kouluttajan, Mika Harjun, almanakka on jo suhteellisen täynnä koko kesän osalta ja meilläkin alkaa vinttikoiran kilpailukausi tuota pikaa, minkä vuoksi haluttiin tämä ensimmäinen yhteinen tapaaminen saada järjestetyksi mahdollisimman pian ja täten tarjoamaan eväitä kesän "työmaaksi". Teemana siis kontakti ja noudon alkeita. Seuraavissa linkeissä vihiä tulevasta:
Nouto I (miksi kannattaa tulla esineen kanssa ohjaajan luokse)
Nouto II (luovuttamisen loppuasento)
Nouto III (kannattaisko odottaa ennen säntäämistä) 
Nouto IV (siinähän ne taitaa sitten ollakin kaikki tarpeelliset palaset)

Pentupäivät järjestetään fyysisesti meillä. Varsinainen aloitusajankohta ilmoitetaan myöhemmin, mutta toivon että pystytte järjestämään kiireettömän päivän tapaamista varten. Jos kaikki menee niin kuin olen ideoinut, niin vietetään eväsretki "uudenpellon mäessä" l. vaatimattomasti suolaista välipalaa ja makkaraa nuotiolla tekemisen lomassa. Teidän tulee varautua omalta osaltanne vain avoimin mielin ja pennun palkkatarpein, jos teillä on jo pennullenne "noutoesine" niin se matkaan.


Äiti ZsaZsa kyyhkynoudossa



6. huhtikuuta 2013

Pennut uusissa kodeissaan

Viikko-kaksi, ennen pentujen muuttoa omiin koteihinsa, oli varsin vauhdikasta ja päivitykset jäivät arjen alle. Kotiin jäi harmaa poika "Diesel" ja vielä kotiaan etsivä musta-tyttö. Nämä kaksi sankaria saivat seurakseen myös yhden uuden kaiffarin, "värivirheellisen seisokin" l. lyhytkarvaisen saksanseisojanartun, Gironin Polttopullon "Liekki". Elämä Sorsalammentiellä ei siis ole juurikaan rauhoittunut ja aika koneen ääressä jää auttamatta toisarvoiseksi.

Kasvattajat Laura & Mika ja omistjat Aki & Elena
"Liekki" on Laura Heinosen ja Mika Harjun kasvatti, Gironin kennelistä, Liedosta. Mika ja Laura ovat ystäviämme koiraharrastuksen tiimoilta ja Liekin päätyminen meille ihan oma tarinansa, mikä alunperin alkoi huulenheitosta v.-10. Liekki on pari viikkoa ZV-pentuja nuorempi l. syntynyt 5.2.3013.
 
ZV-pentusten henkilökohtaiset sivut on päivitetty uusine asuinpaikkoineen ja omistajineen. Terveisiä olenkin saanut niin viestein kuin soitoin, mistä Teille kaikille iiiiiiso kiitos! Muistakaa, ei niin pientä asiaa etteikö saa soittaa, niin hyvässä kuin huolessa!!!
 
Aurinko kutsuu ulkoilemaan ja pentujen meno on sen mukaista, että päivitys jää tältäkin kertaa tynkämalliseksi ... ihanaa kevätpäivää itse kullekin!
 
Ensimmäinen yhteinen "lenkki" koko lauman kera
 
 

25. maaliskuuta 2013

Maanantain taulukko

Vihreä tyttö "Haifa" lähti eilen ja tottahan tuo lähtöpunnittiin ;), paino siis eiliseltä.

9vko  
Tunniste ilta lisäys
1.Harmaa 5200g 760g
2.Vaal.pun. 6640g 720g
3.Violetti 5840g 760g
4.Musta 4720g 620g
5.Vihreä 5760g 700g
6.Pannaton 5220g 920g
23x
22x
21x
20x
30x

Hei hulinata

 
Viikko vierähti taas vauhdikkaasti. Ympäristön tutkiminen ja ulkoleikit ovat olleet pääroolissa pentusten elämässä. Koiran kielen oppitunteja, lauman isojen koirien kanssa, ollaan niin ikään harjoiteltu ja otettu mittaa sisaruksista.
 
Torstaina violetti-tyttö sai hammasspecialistilta "puhtaan paperit" ja voi sitä riemun hetkeä *I´m sooooo happy!*. Alkuviikosta puhkeamaton alaoikea P-hammas läpäisi ikenen ja het seuraavana pvänä toinen (liekkö osuutta raaoilla luukimpaleille). Halusin kuitenkin saada asiasta kirjallisen todistuksen ja niin käytimme varaamamme ajan. Ell piti neitoa täydellisenä koiranalkuna hammastarkastuksen lisäksi tehdyn yleistarkastuksen perusteella. Tiedustelijaperhe oli läsnä tarkastuksessa ja niinpä neito violettikin lähtee Pääsiäisenä omaan tulevaisuuden kotiin.
 
Viikonloppu olikin sitten virailijoiden ilotulitusta. Ihania olette kaikki, kiitos virpojille (tulppaanein ja narsissein) ja "leipureille" ! Pentujen eno Zsenikin kävi meitä moikkaamassa ja tarkastamassa sukulaiskääpykät -mikä upea ilmestys se onkaan varustettuna äärimmäisen upealla käytöksellä, omistajasta puhumattakaan :) - !
 
Sunnuntaina olikin ensimmäisen luopumisen aika :(. Vihreä tyttö, nykyään "Haifa", lähti Felician ja Paulin matkaan Laajasaloon. Tämä päivä alkoi, puuttuvasta kääpykästä huolimatta, hymyillen Haifan ensimmäisen päivän terveisiä lukemalla:


"Täällä on ollu ihana päivä. Haifa matkusti kiltisti maristen ja häntä pystyssä haisteli uutta kotia. Haifa on haistellu, leikkinyt, syönyt hyvin ja kakkinut kiltisti sanomalehdelle. Se on nukkunut monet päiväunet omassa pedissään ja meidän jalkojen juuressa sohvan edessä. Nyt Haifa on yöunilla ja kuorsaa kovaa. Ai niin! Ja Haifa on ulkoillu remmissä koko päivän ja se menee kuin vanha tekijä, ei vedä eikä pysähtele liikaa eikä pure remmiä enää ollenkaan! Portaita Haifa ei uskalla laskeutua mutta nousee reippaasti (ja kömpelösti pomppien). Haifa on kuiskutellu kiitokset täydellisestä syntymäkodista ja se marisee teille pusuja! 
Tähän mennessä kaikki on sujunut paremmin kuin voisi toivoa!"

Rakkaita olette!

20. maaliskuuta 2013

Informaation tulva ja sisäistäminen

Viimeiset päivät pentujen kanssa :( . Kasvattajana olen aivan pyörryksissä ja suren jo etukäteen näiden lähdön hetkeä, en siksi ettenkö luottaisi vaan valitettavasti olen luonut jokaiseen pentuun jo oman suhteen ja tuntuu kuin omasta luopuisi.

Matkan varrella olen pyrkinyt jakamaan informaatiota niin laajasti kun se on kulloinkin kulloisenkin henkilön kanssa ollut ajankohtaista. Parhaani olen yrittänyt, mutta silti on tunne, että niin paljon on vielä läpikäymättä :/ . Toivonkin, että tulevina omistajina olette myös itse sitoutuneet uuteen tulokkaaseen ja tiedustelette/etsitte/selvitätte aktiivisesti asioita, sillä kaikkea ei ehkä tule huomioiduksi ja jotkin asiat ovat vaan itselle niin itsestäänselvyyksiä, ettei tule asiaa edes ajatelleeksi, yksinkertaisesti voi vaan unohtaakin.

Kasvattamisessa tämä luopumisen hetki on raskain ja pennun "uusi elämä" jännittää. Kasvatusharrastuksessa pelottavinta on se, että koirakauppa luokitellaan tavaraan :( . Meitä kasvattajia on joka lähtöön, mutta niin on myös koiranomistajia. Olen jo yhteisen taipaleemme aluksi lähettänyt meilitse liitteitä kuten mm."Kasvatustavoitteeni ja -näkemykseni", "Ennen pennun hankintaa" ja "Yhteiseksi hyväksi" syystä, että pennunhankintahuumassa ei välttämättä tule ajatelleeksi asioita moniulotteisen rationaalisesti vaan elellään vähän pilvipumpulissa ... se on vaarallista! Olen korostanut tulevan omistajan vastuuta siksi, että koska yritän itse parhaani mukaan olemaan avoin ja näkemään vaivaa tiedon saattamiseksi uudelle omistajalle, toivon myös hänen ottavan tietyn vastuun hankinnastaan: hänen täytyy ymmärtää, mitä on hankkimassa, mitä mahdollisesti on odotettavissa, miten toimia uuden tulokkaan kanssa nyt ja tulevaisuudessa. Jos tiedustelija on ilmaissut välinpitämättömyytensä näitä asioita kohtaan, ei yhtienen taipaleemme ole edes alkanut. Vaikka kuinka yritän, en osaa vielä lukea ajatuksia ja tämän vuoksi en voi tietää, mitä tuleva omistaja on ymmärtänyt ja mitä sisäistänyt ... siksi jo tähän mennessä läpikäydyt asiat kasataan yhteen kauppakirjan allekirjoitushetkellä ja toivon, että pennun kotiinhakupäivään on tulevien omistajien taholta varattu aikaa ja valmistauduttu. Ensimmäisenä kerratkaa SKL:n kauppakirja , jotta tarvittaessa osaatte tiedustella seikkoja, mitkä mahdollisesti mietitettyävät teitä ja joita en mahdollisesti ole huomannut käydä läpi vielä tähän mennessä. Kerratkaa myös rodun Jalostuksen tavoiteohjelma (erityisesti kohta 4.3. Terveys s.24-> sekä 6. Jalostuksen Tavoitteet ja strategiat s.34-> ). Kotisivuillani suunnitelmat/pentueet on myös peruslinkistö, minkä toivon teidän käyneen myös läpi jo aikaa sitten ;). Olisin myös erittäin onnellinen, jos olisitte selvittäneet teitä lähellä toimivan Saksanseisojakerho ry:n alaisen alueellisen yhdistyksen (maksan yhden uuden omistajan ensimmäisen vuoden jäsenyyden rotujärjestöön l. jäseneksi ei teidän itse siis tarvitse ilmottautua) sekä tutustuneet rotuyhdistyksemme toimintaan ja tarjontaan, minkä jäseneksi taas toivon teidän liittyvän.

Pentu tulee saamaan mukaansa "selviytymispaketin", minkä lisäksi omistaja "pennun käyttöoppaan" ja tietenkin viralliset paperit (rek.tod., kauppakirjat, liitteet yms.) ;). Pentnut ovat syöneet kasvattikodissa Golden Eagle Holistic-kuivamuonaa ruokinnan perustana, millä toivon ruokintaa jatkettavan ja siksi voi olla hyvä, että jo nyt selvitätte lähialueenne eläintarvikeliikkeiden tarjonnan ko.ruoan suhteen. Pentujen päivittäiseen hyvinvointiin on kuulunut aina emon tiideydestä asti myös Nutrolin -öljy, mitä on saatavilla apteekeissä, eläinlääkäriasemilla sekä hyvin varustetuissa eläintarvikeliikkeissä ja toivon tätä löytyvän myös tulevassa, uudessa, kodissa.


Taas iski totaali tyhjyys ... oliko tuossa nyt kaikki oleellinen tähän hätään vai mitä uupuu :/ . Olkaa niin ystävälliset ja kysykää, jos jokin askarruttaa tai olen unohtanut jotakin teidän mielestä olellista!

Aurinkoista keskellä viikkoa päivää :) !

19. maaliskuuta 2013

Viikot vaan vilahtavat

Niin sääli ja surku, yhteinen aikamme pentujen kanssa käy vähiin :`(. Vkonloppuna olisin jo voinut pennut luovuttaa, mutta aikoinani päätin että teen sen vasta pentujen ollessa 9-10viikkoisia ja tuohon passaa pääsiäinen vapaineen vallan mainiosti. Eikä tuo päätös harmita yhtään :), kertaakaan en ole miettinyt että "hakekaan nämä pian pois"! Näiden yksilöllistä kehitystä pieniksi koiriksi on ollut mielenkiintoista seurata ja jokaiseen on syntynyt omanlaisensa yhteys. Kyyneleitäkin olen tämän vuoksi jo vuodattanut, mutta onnekseni pentuset tulevat jäämään näillä näkymin kohtuullisen matkan päähän jolloin tämä yhteys (toivon mukaan) näihin kääpyköihin säilyy.

Vko sitten (12.3.) eläinlääkäri kävi tekemässä pentusille tarkastuksen ja ihastui niiden toimintatarmoon sekä kaikkien vahvaan luonteeseen. Mustan tytön napatyrä ja Violetin hampaat saivat ainoat huomautusmerkinnät. Tieto hampaiden kehityksestä ja hammaspuutoksista on jäänyt kohdallani vaatimattomalle tasolle, minkä vuoksi haluan oppia niistä lisää ja varmistaa sen, että tulen mahdolliselle uudelle omistajille kertomaan faktaa enkä vain mutua. Edellisestä johtuen varasin Violetille tytölle hammashoitoon perehtyneelle klinikalle tarkastus ja arviointiajan (nyt nimittäin oikealle alhaalle on "toinen puuttunut hammas" puhjennut :/ ). Jos kuulen jotain, mikä vähääkään askarruttaa, tulen jättämään neidon kotiin ja steriloittaa sen heti kun se on ajankohtaista. Tämä syystä, että liian usein tulee törmänneeksi turhiin kasvattaja-omistajariitoihin ko.asian tiimoilta tiedonpuutteen tai sen käsittelemisen ongelman vuoksi :/ ... tuohon en itseäni halua saattaa! Tämänkaltaisten asioiden vuoksi olen myös ennen pennunostopäätöstä laittanut tiedustelijoille "kirjeitä", missä peräänkuulutan myös tulevan omistajan velvollisuutta ottaa asioista selvää ja täten sitoutumaan päätökseensä! Laumahan täällä kasvaisi (taas) ja pursuaa kohti yli äyräiden, mutta en halua pienen koiranalun joutua "turhien" selkkausten välikappaleeksi! Tämän vuodatuksen lopuksi kuitenkin niihin positiivisiin huomioihin pentusista; pojilla on molemmilla kivekset laskeutuneet eikä niitä tarvinnut suureennuslasilla etsiä :), muutenkin pennut saivat ell:n ihailua osakseen ihan aidosti, pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet ilman, että minun olisi tarvinnut niitä vahtia tai jotain erityisesti avittaa jossain ... nämä ovat elinvoimaisia!


Mennyt viikko on ollut fyysinen l. pennut ovat koetelleet kehoaan päivittäin sisäpuuhien lisäksi pihalla niin lumella kuin jäällä, tutkineet rännikaivoja missä ollut hyistä vettä jne. .On kannettu ja retuutettu lehtokurppaa kuin fasaania, muutama seisoskellut siivelle, nautittu raakoja luita ja otettu käytösoppia lauman vanhemmilta. Vieraita ihmisiä on tavattu, autoiltu ja suihkuteltu sekä jätetty ensimmäiset muistot saunanpäätyyn ;). Täällä on eletty aktiivista pikkukoiran, väitän että onnellista, elämää!

Ensimmäiset valinnat pentusten uusista kodeistakin on selvinny. Pinkki tyttö (ZV Vanilla) pääsee kahden veteraanikoiran (vizsla ja suomen ajokoira) "iloksi" Hyvinkäälle isännän uudeksi jahtineidoksi, Ruskea pikkupoika (ZV Valentino) matkaa Vantaalle perheen ensimmäiseksi koiraksi ja isännän ensimmäiseksi metsästyskaiffariksi, Vihreä tyttö (ZV Velvet) tulee naatiskelemaan elostaan Laajasalossa (ja kuka vielä tietää missä päin maailmaa ;)) nuorenparin ensimmäisenä yhteisenä koirana. Jäljelläolevien suhteen ollaan vielä vaiheessa...

Toivotaan kevään tästä lämpenevän ja täten pentusten ison maailman edelleen laajentuvan! Ihanaista viikkoa kaikille!



Maanantain taulukko

8vko  
Tunniste ilta lisäys
1.Harmaa 4440g 680g
2.Vaal.pun. 5920g 920g
3.Violetti 5080g 700g
4.Musta 4100g 660g
5.Vihreä 5060g 920g
6.Pannaton 4300g 640g
20x
19x
18x
17x
25x

11. maaliskuuta 2013

Kauhia härdelli Sorsalammentiellä

Aika menee kuin siivillä! Tuntuu, ettei ehdi touhuta pentusten kanssa kaikkea mitä haluaisi :( . Suonette anteeksi, jos olen ollut heikosti tavoitettavissa ... joskus vaan täytyy huiliakin ja liikenevä aika antaa ihan vaan itselle ja oleilulle.

Toissa vkonloppu meni itselläni Berliinissä oikein rattoisasti mukavassa seurassa ja eeeerittäin hyvin syöden :). Savustettua possunpotkaa ja piiiiitkiä, runsaita, aamiaisia jne. *nam*. Aki oli selvinnyt lauman kanssa ilman ressiä, oli kuulemma niin autuaan hiljaista koko vkonloppu *miksiköhän :O ? *. Arki tosin alkoi pentulootan alusten vaihdolla, sillä rajansa on tuolla kuivikesysteemilläkin ;) ... tavaraa menee sisään ja tulee ulos niin juoksevana kuin kiinteänä. Silti olen ihan äärimmäisen tyytyväinen tuohon systeemiin, mikä meillä nyt on ja loputkin aluset saivat lähteä lattioilta, mikä helpottaa puhtaanapitoa myös huomattavasti. Kaikesta tästä huolimatta tuntuu tuo pentusten pissin tuoksu nenässä, sillä leluja niillä on enempi kuin tarpeeksi ja joskus ne joutuvat tarpeiden alle. Useampaan kertaan nekin on toki pesty, mutta kahteen pentuun verrattuna nämä ehtivät kolminkertaisesti ;).

Lelujen lisäksi "piraijat" leikkivät varpailla ja käsillä :E ... mahottomia ovat suutaan käyttämään ja tuohon täytyy puuttua välillä melkosen napakastikin. Kuvittelin kasvattaneeni seisojapentueen vaan jostain niihin on eksynyt terrierin verta :D. Ottavat nämä mittaa myös toisistaan varsin topakasti; kukaan ei tosin ole toistaan pahempi tai heikompi vaan yhtälaiseen kertovat vahvan mielipiteensä. Jotenkin ón sellainen olo, jotta haastetta näissä piisaa tuleviksi kuukausiksi.

Viime viikolla tutustuttiin myös ulkoilmaan, lumeen ja jäähän. Eihän tuolla ulkona kauaa ole voinut aikaa viettää vaikka liikkeessä pentuset ovat pysyneetkin. Rohkeasti ovat tutkineet ympäristöä ja telmineet lumessa.


Autoilua ehdimme harrastamaan viime viikolla kerran. Rauhallinen kauppareissu lukuunottamatta Mustan tytön 5 minuutin alkukonserttia. Lelurepertuaari kasvoi myös "aidolla tavaralla" l. pupunkarva ja sorsa saivat kyytiä. Siivellä koetettu seisottamista vaan Mustaa tyttöä lukuunottamatta ei pentuset jouda seisoskelemaan vaan aatoksena on "vastustajan eliminointi" :). Kaninkarvaidea oli muuten oivallinen ... sitä oli sitten nenät ja korvat täynnä niin kaksijalkaisilla kuin pentusillakin :D. Ei tuo sorsakaan hellällä kohtelulla ollut vaan nokka oli melkosen pian entisensä :/ .

 
 
 
Muuhun laumaan tutustuminen ei pentusille ole tuottanut ongelmia ... muu lauma vaan on ollut helisemässä :D. Turvallisuuden takaamiseksi ei ihan valtoimenaan näitä ole pystynyt pitämään koko lauman kera. ZsaZsa ei juurikaan enää nauti hoivaamisesta *ihme ;) *. Imetykset jäivät ensin muutamaan ja nyt tuo äippä ei seisahda juurikaan paikalleen kuin aamuisin. Yrittäähän tuo pitää jälkikasvunsa aisoissa ja vähän leikkiäkin vaan arvostaa suuresti päästessään niistä hetken leikin jälkeen. Ehkä tämä pentulauma tarvisi hieman napakamman mamman kurittamiseen, ovat vähän sellasen vapaan kasvatuksen neitoja ja heppuleita.
 
Tarjotakseni pentusille lisää aktiviteettia, ostin lauantaina "agilityputken" (joku kissan leikkeihin tarjoitettu) ja avot kun oli lysti peli ... ei vaan ollut pitkäikäinen, sillä jo eilen illalla tuo oli revitty ja poljettu hajalle. Täytyy myöntää, jotta kevät-/kesäpennut ovat mukavampia kun luonto ja ympäristö itsessään tarjoaa mielekkäitä aktiviteettejä niin pentujen keholle kuin aisteille ja aivoille.
 

Eiköhän tuossa nuo viime viikon kohokohdat. Videoitakin on vaan jostain kumman syystä en ole saanut niitä liitetyksi näihin blogiteksteihin (pitäisi kuitenkin löytyä pentusten galleriasta). Huomenna pitäisi sitten tohtorin tulla tarkastamaan pentuset nenusta hännän päähän. Mustalla tytöllä on porukan ainoa, pikkiriikkinen, näpatyrä ja Lilalta neidiltä puuttuu (oman tutkistelun perusteella) alhaalta yksi hammas kummaltakin puolelta. Huomenna kuitenkin selviää onko ymmärrykseni oikea siinä suhteessa, jotta jos pentukalustosta jokin uupuu tulee se uupumaan todennäköisesti aikuisenakin *höh*. Vaan minkäs näille mahtaa, kummallakaan vanhemmalla eikä sisaruksilla hammaspuutoksia ole, joten mistä sitten hypännyt tälle yhdelle.

Tänään oli myös viikkopunnituksen aika ja voi miten pieniä ne onkaan noihin suuriin egoihin nähden :). Punnituksen yhteydessä testasimme ensimmäistä kertaa myös pentusten seisottamista ja kuten aikaisemmin olen todennut se ei ole vahvuuteni eikä tuota hommaa helpottanut onneton kameramme, joka ottaa kuvan silloin kun sitä itseään huvittaa. Edelleen siis olen kunnon kameraa ja putkea vailla ... lahjoituksia otetaan vastaan ;).













 
 
 
 
 

 





Maanantain taulukko VII

7vko  
Tunniste S-paino ilta lisäys
1.Harmaa 225g 3760g 600g
2.Vaal.pun. 306g 5000g 920g
3.Violetti 262g 4380g 800g
4.Musta 224g 3440g 560g
5.Vihreä 288g 4140g 740g
6.Pannaton 171g 3660g 740g
16x
15x
14x
21x

4. maaliskuuta 2013

Maanantain taulukko VI

6vko  
Tunniste S-paino ilta lisäys
1.Harmaa 225g 3160g 760g
2.Vaal.pun. 306g 4080g 1020g
3.Violetti 262g 3580g 860g
4.Musta 224g 2880g 620g
5.Vihreä 288g 3400g 900g
6.Pannaton 171g 2920g 820g
12x
13x
14x
17x

1. maaliskuuta 2013

Rekisteröinti *done*

Aamulla merkitsin pentuerekisteröintiin "viimeisen rastin" ja kotiin tultuani meililootaan oli putkahtanut viesti SKL:lta kl.13:59:
"Kasvattamasi pentueen rekisteröinti on valmistunut.
Pentueen isä: FI17660/10 RIISTAVAARAN VOITTO
Pentueen emä: FI33885/09 PITYPANG ZSELLA"

Nyt voin siis julkaista kultakääpyköiden viralliset nimet vkonlopun kunniaksi:
Harmaa poika = Bájos Lélek ZV Vin Diesel
Pinkki pimu = Bájos Lélek ZV Vanilla
Violetti tyttö = Bájos Lélek ZV Violet
Musta tyttö = Bájos Lélek ZV Victory
Vihreä tyttö = Bájos Lélek ZV Velvet
Ruskea/pannaton poika = Bájos Lélek ZV Valentino
 
Melko nopeeta ... elämä on, ainakin yli 40v:lle :)! Tämän tulisi olla jo unten mailla jos meinaa selvitä vkonlopusta. Aamuyöstä pitää herätä ja 06:50 ottaa ilmaa siipiin alle. Berliinistä paluu jäätävään aikaan ma.00:25 :/ ... taitaa vanhaa ensi vko:lla väsyttää vaan toivottavasti vkonloppu on sen veroinen.
 
Eikun öitä ja hauskaa vkonloppua kaikille!

28. helmikuuta 2013

Tunnistemerkintä - elämä ei ole vain leikkiä


Pennut saivat tänään esimakua tulevasta, elämä ei ole vain leikkiä ja laulua vaan välillä vähän kirpaseekin. Äitiyslomaa viettävä eläinlääkäri ystävä kävi tänään kahveella ja pennut saivat tunnistesirut niskaansa. Muutama vikinä ja kiljasu siinä piti päästää, mutta toimenpiteen jälkeen meno oli taas tuttua. Tunnistemerkintöjen myötä pentuset ovat saaneet myös viralliset rekisteröintinimensä ja sähköinen rekisteröinti Suomen Kennelliiton OmaKoira-palvelussa on yhtä ruksia vaille valmis lähetettäväksi eteenpäin ... toivottavasti nimet menevät läpi sellaisena kuin ne on suunniteltu.
 
Pentuset ovat aloittaneet myös itsenäisen metsästyskoulutuksen tutustumalla olohuoneen kirjatarjontaan ;)
 
 
Viikonloppu tulee olemaan Akille mielenkiintoinen. Lapset lähtevät viikonlopuksi laskettelmaan mummin kanssa ja minä juhlistamaan toisen työpaikkani 20v. syntymäpäivää Berliiniin. Tokihan iso mies pärjää vaan itselläni tulee olemaan varmasti vaikeaa ;).

Meno Sorsalammentiellä on melkoinen ja tapaamiset isojen koirien kanssa on tehtävä vain muutama pentu kerrallaan ... isot kun ei sisällä pääse niin vikkelään karkuun piraijoita. Tähän tulemme paneutumaan asiallisesti vasta ensi viikolla kuten myös ulkoiluun ja autoiluun. Kiinteän syöminen on jo tuttu juttu, minkä myöte myös päivärytmi. Yöt olemme saaneet *ainakin tähän asti* nukutuksi pentujen puolesta ihan rauhassa: uni on tällä hetkellä tullut silmään n.22.30 ja aamu alkaa n.6.30.

 


 

25. helmikuuta 2013

Maanantain taulukko V

5vko  
Tunniste S-paino ilta lisäys
1.Harmaa 225g 2400g 580g
2.Vaal.pun. 306g 3060g 900g
3.Violetti 262g 2720g 780g
4.Musta 224g 2260g 560g
5.Vihreä 288g 2500g 720g
6.Pannaton 171g 2100g 720g
8x
10x
12x