13. helmikuuta 2013

Neljättä kohti mennään


Täällä meno monipuolistuu. Pentuset koettelevat voimiaan, ikeniä kutittaa ja maistellaan muutakin kuin mamman korvia. Toki baaritiski ja uni on vielä näiden lapsosten päähomma vaan selkeästi hereillä voi olla jo muutenin kuin tankkaamassa. 1.matokuuri  ja manikyyri IV suoritettu. Pentulootan ulkopuolinen maailmakin on avattu pienillä tutustumiskäynneillä pentuhuoneen matolla ja kivilattialla, mikä onkin haastellinen liukkautensa ja viileytensä puolesta, yritystä kaikilla kuitenkin on edetä laajennetussa tilassa vaan tassujen pidossa on vielä hommaa.
 

Liekkö tuo pentulootan ulkopuolisen maailman avaaminen innoittanut pentuset ... makuuestolippa toimii portaana kurkkiessa suurta maailmaa.

ZsaZsa on jo vkon verran nukkunut yönsä pois pentulootasta. Viime yönä oli ensimmäinen kerta kun kutsu ilmeisesti kävi, koska ZsaZsa pyysi päästä pentusten luo aamuyöstä. Ruokailuhetket ovat kuitenkin merkittävästi lyhentyneet pentusten toimesta, liekkö imuteho sen verran raju että saa masunsa täyteen pienemmällä vaivalla. Jauhelihamaistiaiset tekivat toistamiseen kauppansa eilen, innostus oli kova. Vaan niin kauan kuin mammalla maitoa riittää ja pentuset ruokailevat asiallisesti (ZsaZsan mielestä ;) ) ei kiinteälle suuremmissa määrin ole kiirettä. Eri makumaailman anteihin jatketaan kuitenkin tutustumista. Pentulootan alunenkin tulee varmasti pian muuttumaan. Kuulin kokeneelta kasvattajalta eräästä systeemistä, mitä meilläkin tullaan kokeilemaan pesurumban vähentämiseksi ... jännää ja mielenkiintoista tulossa.
 

 
 

Ei kommentteja: