11. helmikuuta 2013

Vko II - III

Viikko vierähti vauhdikkaana ja päivitykset ovat jääneet, Sorsalammentiellä kuitenkin kaikki hyvin :).Vihreän tytön silmävaiva talttui muutamassa päivässä, mistä huolimatta lääkekuuria on jatkettu ell:n suosituksen mukaisena. Silmät on kaikilla auenneet ja äänimaailma herätellyt pentuset yhä vaan aktiivisemmiksi. Pinkki-tyttö yrittää jo nousta makuusuojalipalle Harmaan pojan ja Violetin tytön seuratessa esimerkkiä. Melkosen mobiileja ovat kaikki, vauhtivaan  tuntuu välillä korvaavan laadun ja uppelimukkelin pyörähdetään, yrittämistä se ei kuitenkaan lannista. Kynnet ovat saaneet tähän mennessä jo kolme käsittelyä ja pentulootaan on tupsahdellut uusia tutustuttavia asioita kuten leluja ja linnun siipiä. Pentulootan väliseinäkin poistettiin, koska ZsaZsa-mamma alkoi selvästi kaipaamaan enemmän omaa tilaa ja hyvinhän nuo pentuset alkoivat laajemmaltakin allalta hakeutua ruokailemaan.
ZsaZsa on katsonut muutenkin pentusten pärjäävän ilman hänen jatkuvaa valvontaa. Muutaman yön se valvotti herättämällä vähän väliä, jolloin totesin se saavan nukkua yönsä muun lauman kanssa. Pennut ovat pärjänneet yöt vallan mainiosti ja minä saanut nukkua yhtäjaksoiset yöunet :).
 
Viikonloppuna vierähti kuin siivillä. Lauantaina aamupäivästä aloitimme jännäämään pentusten "serkkujen" syntymää ja vihdoin sunnuntai aamusta nämä sankarit olivat kaikki maailmassa: pontevat 5urosta ja 5narttua. Onnea Voitto-isän kasvattajalle Kaijalle kennel Riistavaaraan ja ZsaZsan velipoika-Zsenin perheelle! Yhteisiä rientoja odotellessa :) !
 
Lauantaina meitä kävi ilahduttamassa nuoripari F&P, jotka ovat pohtineet kultakääpykän hankintaa. Antoisat tunnit vietimme haastellen koirista ja nauttien pentusista, minkä ZsaZsa hyväksyi hienosti. Sunnuntaina kahvittelut jatkuivat kun "PerheVantaa ja Kytäjä" kävivät moikkaamassa ... tuliaisten kera taas, kiitos!
ZsaZsa sai lelun, mikä olisi kelvannut kyllä muullekin laumalle.
Aki sai tällä kertaa oman peuraherkkunsa ja pentuset lisää kannettavaa.
 
Sunnuntaina pentusilla oli ensimmäinen henkilökohtainen madotus, mikä jatkuu seuraavat 2pvää(ZsaZsa saanut Axilur-kuurin 40tiineysvrk:sta alkaen ja nyt se jatkuu yhdessä pentusten kanssa, seuraava 6vkon iässä). Aneten kanssa tuo suoritettiin ja lennätimme juttua "kotilaboratoriosta" ;). Mielenkiintoisena pennut tuota pitivät, mutta kenenkään kanssa ei tarvinnut "taistella" ... voisin jopa sanoa, että olivat kovin uteliaita uudesta mausta. Tänään aloitamme lisämakujen esittelyn jauhelihalla, mistä tarinaa tuonnempana.






 
Uusi viikko siis alkamassa ja työt kutsuvat, joten lisää menneestä viikosta ja viikonlopusta hiukan myöhemmin kera painotaulukon. Jos muuten joku löytää taulukosta matemaattisia virheitä, ottaisin mielelläni palautetta vastaan kuten myös taulukoiden siirtämisen kaavioiksi ;) ... anyone?

Ei kommentteja: